(9.3.2010)
Sonkajärven Mosaiikki-palvelutalon kustannukset ovat tarkentuneet. Eilisessä kokouksessaan kunnanhallitus päätti esittää kunnanvaltuustolle, että hankkeen kustannusarvioksi hyväksytään 3,5 miljoonaa euroa. Summassa on huomioitu rakentamiskustannusten lisäksi myös palvelutalon kalustus ja muut varustus.
|
(5.3.2010)
Sonkajärven jäähalli avaa ovensa ensi viikon alusta lukien parahiksi hiihtolomien alkaessa. Vipinää hallissa tulee riittämään myös jatkossa, sillä hallin vuorot ovat olleet erittäin kysyttyjä ja alkavat piakkoin olla täynnä.
|
(4.3.2010)
Ylä-Savon jätevesien käsittelyn ympäristövaikutusten arviointiohjelman (yva) esittely ei herättänyt sittenkään suuria tunteita Lapinlahdella järjestetyssä kansalaistilaisuudessa. Näin vaikka kysymys on erityisesti lapinlahtelaisille isosta asiasta, sillä kolmen kunnan, Iisalmen, Kiuruveden ja Lapinlahden, yhteisen jätevedenpuhdistuslaitoksen sijoituspaikaksi on suunniteltu Lapinlahtea.
|
(4.3.2010)
Juhani Ahon koulun mittava peruskorjaushanke on edennyt tarjousvaiheeseen. Viime kokouksessaan Iisalmen kaupunginhallitus hyväksyi peruskorjauksen luonnossuunnitelmat ja kustannusarvion.
|
(2.3.2010)
Kuljetusalan lakko vaikeuttaa kaupungin toimintoja. Lakolla on vaikutuksia mm. koululaiskuljetuksiin, ns. paikkureiden liikenteeseen ,Pali-palveluautojen ja työmatkaliikenteeseen yleensäkin.
|
(2.3.2010)
Myös Sonkajärvellä siirrytään sähköiseen kokouskäytäntöön tämän kevään aikana. Asiasta päätti kunnanhallitus eilen hyväksyessään esityksen, jonka mukaan kunnanhallituksen kokouskokoonpanolle hankitaan kannettavat tietokoneet ja laukut Iisalmen kaupungin atk-osaston kautta.
|
(2.3.2010)
Kiuruveden kaupunginhallitus hyväksyi eilen yhteistyösopimuksen Geologisen tutkimuskeskuksen, GTK:n kanssa, jolla kaupunki siirtää myönteisen rahoituspäätöksen saaneen Piimaa -hankkeen käytännön toteutuksen GTK:lle.
|
(2.3.2010)
Sonkajärven kunnanhallitus on hyväksynyt nuorten kesätyöllistämisen ehdot. Tälle vuodelle talousarviossa varatulla 10 000 eurolla saadaan työllistettyä 40 sonkajärveläistä nuorta. Työllistämisavustus, 252 euroa maksetaan työnantajalle, joka työllistää sonkajärveläisen nuoren.
|
(2.3.2010)
Vieremän kunnan rakennusmestarin virka lakkautettiin ja tilalle päätettiin perustaa 1.3.2010 alkaen teknisen johtajan virka. Asiasta päätti kunnanvaltuusto eilen.
|
(25.2.2010)
STM yhteistyökumppaneinaan THL, Helsingin kaupungin terveyskeskus, SPR ja YTHS tarjoavat tietoa sikainfluenssasta
ja sikainfluenssarokotuksista Facebookissa.
|
(25.2.2010)
Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä on päättänyt yhdistää Iisalmen terveyskeskuspäivystyksen ja Iisalmen sairaalan yhteispäivystyksen 1.3.2010 alkaen. Luopumalla aiemmin käytössä olleista kahdesta erillisestä päivystyspisteestä pyritään selkeyttämään päivystyspalveluja tarvitsevien potilaiden hoidon järjestelyä. Toiminnan muutoksessa terveyskeskuksen lääkärien työpanos voidaan käyttää päivävastaanottopalvelujen hoitamiseen.
|
(7.1.2010)
Epidemian ensimmäinen vaihe on päättynyt. Hygieniatoimenpiteiden osalta esim. oppilaitoksissa voidaan palata yleisiin hygieniaohjeisiin huolehtien jo erinomaisesti opitusta käsi- yskimis- ja aivastamishygieniasta. Kevättalvella ennakoidaan toista vaihetta
|
(29.10.2009)
Influenssaa epäillessänne soittakaa aina ensin tässä tiedotteessa oleviin numeroihin.
|