Madesalmen kauppa
Yksi kylän elinvoimaisuuden merkkejä on toimiva kyläkauppa. Sellainen meiltä Hernejärvellä löytyy Madesalmen sillan kupeesta. Kauppaa pyörittävät perheyrityksenä Hilja, Toivo ja Ari Väisänen. Vetovastuussa nykyisin on enimmäkseen Ari.
Toivolla oli vielä muutama vuosi sitten myös taksi, jolla hän ehti kuskata kyläläisiä usean vuosikymmen ajan. Hiljan kauppiasura on kestänyt jo lähes 50 vuotta ja jatkuu edelleen, kyläläiset ovat hänelle tuttuja jo useammassa polvessa.
Ari on kasvanut ”tiskin takana”, joten hänelläkin kokemusta piisaa. Kun Arilta kysyy ammatin pahimmat ja parhaimmat puolet, hän vastaa: "pitkät työpäivät, olemattomat lomat ja yrittämisen vapaus".
Kauppa on aina kuulunut K-ketjuun ja tänä päivänä se on K-extra -nimen alla. Kaupasta saa myös postipalveluja mm.
- postimerkit
- postin pakkaustarvikkeet
- lähtevät lähetykset koti- ja ulkomaille
- saapuva posti, mm. postipaketit, postiennakkolähetykset sekä muut luovutettavat lähetykset kuten kirjatut kirjeet
Lisäksi kaikki innokkaat veikkaajat voivat toimittaa lotot ym. pelikupongit tai ostaa raha-arpoja kaupan yhteydessä olevasta veikkauksen Online-pelipisteestä.
Kaupassa asiointi on muuttunut varsin paljon vuosien saatossa: ”Kaupankäynti on muuttunut samaa tahtia ympäristön mukana. Aikaisemmin myytiin rauta- ja maataloustavaraa sekä jonkin verran tekstiilejä. Tänä päivänä on keskitetty päivittäistavaraan ja jokapäiväisempiin käyttötavaroihin sekä polttoaineisiin. Ennen asiakkaat tulivat varsin läheltä, mutta tänään matkaa lähimpään kauppaan voi helposti kertyä yli kymmenenkin kilometriä. Alkuaikoina ei kaupassa ollut tarjolla juurikaan tuoretavaroita (esim. maitoa ja leipää), vaan omavaraisuusaste oli asiakkailla huomattavan suuri, joten kysyntää oli silloin enemmän raaka-aineista.”
Toiminta kyläkaupoissa on varsin kausiluontoista. Kesällä asiakasmäärä voi vilkkaimpina viikkoina olla jopa kaksinkertainen sydäntalveen verrattuna. Runsasjärvisellä kylällämme on paljon mökkiasutusta, jolloin varsinkin kesällä mökkiläiset vilkastuttavat kylän ja kaupan toimintaa. Madesalmen kauppa järjestää vuosittain Kesäkauppa –päivän, johon ovat kaikki tervetulleita vaihtamaan kuulumisia kahvikupposen ääressä, maistamaan aitoja muurinpohjalettuja ja tietenkin tekemään ostoksia.
Kun Arilta kysyy, minkälainen paikka Hernejärvi on yrittää, hän vastaa: ”Ihan normaali maalaiskylä yläsavolaisessa kauniissa järvimaisemassa, vähän kehuen voi olla jopa parempi kuin keskimäärin muualla. Asukkaiden keski-ikä ei vielä ole kovin korkea ja he ovat aktiivisia ja aikaansa seuraavia. Liekö taivas Hernejärvellä jonkin verran korkeammalla kuin muualla”.
|