Elotuvan 50-vuotisjuhlat

Kyläntalomme Elotuvan 50-vuotista taivalta ja remontin valmistumista juhlittiin sunnuntaina 6. toukokuuta 2012. Tunnelmaan kuuluivat niin 1960-luvun musiikki kuin ajan henkeen sopivat juhlavaatteetkin. Tästä on hyvä jatkaa talon tarinaa kohti uusia vuosikymmeniä!

***

Kyläyhdistyksen puheenjohtaja ja remonttiprojektin vetovastuun kantaja Pentti Vartiainen lausui tervetuliaissanat. Pentti luki myös Yrjö Vartiaisen laatiman historiikin Elotuvasta ja Tihilän kylän vaiheista vuosien varrelta.


penttinetti.jpg

 

Salin pöydissä päästiin tietysti vaihtamaan kuulumisiakin...

 väkinetti.jpg

elotupajuttelu.jpg

...ja tapaamaan tuttuja: Hilkka Autio, Hilja Tossavainen ja Kirsti Piiponniemi.

hiljajakirsti.jpg

Tarjolla olivat mainiot juhlakahvit täytekakkuineen. 1960- ja 1970-luvun tyyli kohotti tunnelmaa, kuvassa Pirkko Vartiainen.

 kahvinetti.jpg

 

Kahvipöydän  antimet maistuivat paremmin kuin hyvin Eelis ja Jonna Niemiselle.

e&jnetti.jpg 


Tihilän ja Huttulan rajamailta Majoosta lähtöisin oleva, nykyisin kuhmolainen kirjailija Seppo Kämäräinen muisteli juhlapuheessaan Elotuvan elokuvanäytäntöjä ja uutteraa lentopalloharrastusta. Sepon sähäkän sininen puku oli erittäin aitoa retroa!

sepponetti.jpg


Juha Vartiainen juonsi ja lauloi, ja pistettiinpä Juhan valssin tahtiin salissa myös tanssiksi.

juhanetti.jpg


Tihilän näytelmäperinne sai jatkoa - lavalla Aune Hyvärinen ja Anna-Liisa Tikkanen.

näytelänetti.jpg


Kiuruvesi-lehden päätoimittaja Jaana Selander jututti Yrjö Vartiaista ja Olavi Tikkasta.

haastisnetti.jpg


Elotuvan sali on uudessa loistossaan tunnelmallinen juhlapaikka. Kiitos kaikille mukana olleille!

yleisönetti.jpg


tanssi.jpg

Taikuutta Elotuvalla...

Seppo Kämäräisen juhlapuhe 6.5.2012

Kun aloin olla siinä iässä, että muistiin rupesi tarttumaan asioita oman pihapiirin ulkopuolelta, olivat koulun juhlat ja seurat niitä suurimpia tapahtumia. Tietysti perhejuhlat, niin iloiset kuin surullisetkin, katkaisivat omalta osaltaan arjen aherrusta.

Joulun lähestyminen tiesi takuuvarmasti pyhäkoulun joulujuhlan järjestelyä – ohjelmaa piti harjoitella monenmoista. Jos aivan tarkkoja ollaan, ei puhuttu joulujuhlasta vaan pyhäkoulun joulukuusesta. Ja miten lystiä olikaan, kun joulukorttiin lipsahti kirjoitusvirhe, ja siitä Kuusella 1957 toivotuksesta puuttui yksi u-kirjain.

Muistiin on tarttunut kuvia ompeluseuroista ja tupailloista – viimeksi mainituissa tahtoi se asiaosuus olla nuorelle kuulijalle vähän pitkästyttävä, mutta kun päästiin arvontojen ja kilpailujen osioon, mieli virkistyi. Erityismaininnan ansaitsevat niin sanotut tikki-illat ilmakivääriammuntoineen ja nuolenheittoineen. Myös Majoon pirtissä pidetty opintokerhon kevätjuhla jäi mieleen. Silloin nimittäin kuulin ensimmäisen kerran sellaisen ilmaisumuodon kuin kronikan. Veljeni Pekan osuus alkoi: ”Kämäräisen Pekka-poikaa / ei voi tyttölapset hoitaa…” jatkoa en muista, mutta ihmeeltä tuntui, että joku voi laatia tuollaisen runon. Oliko se Peltolan Hilkka vai silloinen opettaja, sitä en muista.

Elokuviakin katsottiin. Ensimmäinen näkemäni elokuva oli Pikku Ilona ja hänen karitsansa, joka tuli muutama viikko sitten TV:stä. Se käytiin katsomassa Viitamäen maamiesseuran talossa. Aina ajankohtainen Titanic puolestaan purjehti Teatteri Vanhalassa, eli Vanhalan pirtissä. Olipa jännittävää katsottavaa!

Eli toimintaa riitti – yhteisestä paikasta vain oli puute. Tämä puute pakeni viisi vuosikymmentä sitten, kun Elotupa vihittiin käyttöön. Jo aikaisemmin on tullut mainituksi Lauri Kumpulainen, Kaupan Lassi, ja Vilho, Ville, Vartiainen, hankkeen vahvat miehet, kiitokset heille. Mukana on luonnollisesti ollut monia muita uutteria toimijoita, mutta mieleeni ovat erityisesti jääneet nämä kaksi miestä.

Juhlallisiin avajaisiin ajettiin Väisäs Teven kanssa polkupyörillä. Sali oli niin tupaten täynnä väkeä, että jäimme auttamatta takariviin. Puheita kuului sekä salista että kahvilan puolelta. Vankka ja sankka tupakansavu leijaili uudessa talossa.

Alkuvuosien toiminnasta ovat jääneet mieleen urheilukerhot, joita Jumppasen Pena kävi pitämässä, samoin lentopallo talvisaikaan. Kesäkautena pelattiin Huttulan kentällä, Ahonperän pellon laidassa. Muita kenttiä oli jonkin aikaa myös meidän haassa, jossa lehmien laskemat liukumiinat aiheuttivat ylimääräistä pyykkiä pelaajille, sekä Myllyniemen ison haavan alla sijainnut kenttä.

Tietenkin Elotuvalla järjestettiin tansseja, mutta niihin ei pojannaskalilla ollut asiaa.

Elokuvien ohella viihdettä järjestyi erilaisten kiertävien esitysten kautta. Monestakin syystä Timo Tuomivaaran käynti Elotuvalla on jäänyt mieleen. Hänhän oli paitsi kahlekuningas myös taikuri. Hän otti muistaakseni Savikon Keijolta suuren setelin lainaksi ja sai sen katoamaan näkyvistä – kun tarpeelliset taikasanat oli lausuttu, seteli löytyi täysin ehjäkuorisen omenan sisältä. Asiaan kuului, että setelin numero pantiin muistiin ennen maksuvälineen katoamista. Sama seteli!

Tällä illalla oli sellainen jatkovaikutus, että esitys oli tehnyt Veikko Veteliin, Veksiin, niin suuren vaikutuksen, että hän otti rokulia seuraavana maanantaina ja matkusti kirkolle ja peräti Iisalmeen saakka. Iltasella palailimme samalla Laitisen autolla kotiinpäin. Melkoisessa laitamyötäleessä ollut Veksi tarjosi tupakin ja ihan vesissä silmin pyysi minua selvittämään, miten edellä kuvattu taikatemppu oikein tehtiin. ”Sinä kun oot niitä lukumiehiä.” Luotettava selvitys ei onnistunut, ja maineeni oppineena miehenä oli Veikon silmissä ikuisesti mennyttä.

Laajemmin ajatellen Elotupa oli tuohon aikaan tietynlainen merkki maaseudun elinvoimaisuudesta. Silloin vielä väkeä riitti työhön ja toimeen – ja kouluun oppilaita. Kuitenkin merkit rakennemuutoksesta olivat jo ilmassa. Väkeä alkoi muuttaa pois, Etelä-Suomi ja Ruotsi imivät työvoimaa kehitysalueilta.

Kun opintojen päätyttyä pääsin Puolangalle töihin, siellä muuttoliikkeen vauhti oli päätä huimaava. Näytti, että koko pitäjä tyhjenee.

Kun sitten muutimme Kuhmoon, siellä muuttoliikkeen jarruna toimi Kostamus. Rakentajille riitti töitä, uudisrakentaminen oli Kuhmossa vilkasta. Kun meidän perheemme talo rakennettiin 1985, myönnettiin Kuhmossa noin 150 rakennuslupaa. Viime vuonna vain kymmenesosa siitä.

Sama kehitys on tapahtunut myös Tihilässä. Koulu on lopetettu, väki on vähentynyt.

Kuitenkin on erittäin myönteistä havaita, että ei täällä enempää kuin Kainuussakaan ole aivan toivottomiksi heittäydytty. Jos otetaan esimerkiksi nämä Elotuvan kaltaiset talot, on niiden peruskorjaus joko tehty tai menneillään monessa kylässä niin Kiuruvedellä kuin Kuhmossakin.

Vielä löytyy ihmisiä asumaan perukoissa, vielä löytyy ihmisiä, jotka jaksavat tehdä pyyteetöntä talkootyötä kylien asukkaiden viihtyvyyden lisäämiseksi. Entistä ehompaan kuntoon laitettu Elotupa on siitä esimerkki.

Kiitokset kaikille näihin ponnistuksiin aikaa ja vaivaa käyttäneille! Ja runsasta toimintaa 50-vuotiaalle Elotuvalle!