Tarinoita kotikylästä

Talo ja sen tarina

Kirjoittanut Raija Knuutinen,
kirjoitettu vuonna 2003

 

Minä olen seurannut kotikyläni Tihilän maamiesseurantalon toimintaa tosi läheltä, jo pikkutytöstä alkaen. Nämä talon tapahtumat liittyvät minun lapsuuteni ja nuoruuteni muistikuviin sekä joihinkin lehtitietoihin, joita olen tallentanut. Ne eivät liity mitenkään viralliseen historiaan tai toisten tämänhetkisiin kertomuksiin.

Maamiesseuran piiriosasto oli kylälle perustettu 1950-luvun tienoilla, ja sen jälkeen sinne oli talkoilla rakennettu ensin sellainen tanssilava, jossa pidettiin ohjelmailtamia ja tansseja.

Ohjelmassa oli ainakin tanhuesityksiä ja esittäjillä oli upean värisiä kansallispukuja, niin naisilla kuin miehilläkin. Esiintyjiä oli tullut muiltakin kyliltä vierailulle ja olihan siellä muutakin ohjelmaa. Joskus me lapsetkin pääsimme katsomaan niitä esityksiä. Pienen tytön muistikuviin jäi hyvin ja vieläkin näen silmieni edessä ne naisten pienet käsilaukut, jotka oli laitettu tanssilavan seinustan penkkien alle hienosti riviin. Nykyään ei taitaisi käsilaukut sillä lailla säilyä tanssien aikana.

Sitten samalle tontille rakennettiin myöhemmin oikea talokin. Talkootöissä oli siihen aikaan paljon väkeä, koska oli yleinen tapa osallistua auttamaan omalla osaamisella talonrakennustöissä. Ennen kuin talo oli edes saatu valmiiksi, keskeneräisessä talossa jo ensimmäisiä elokuvia esitettiin kahvilan puolella. Siihen aikaan onneksi oli kiertäviä elokuvien esittäjiä, joilla oli joku aparaatti - oisko ollut generaattori joka pihalla hurisi siihen aikaan, kun kylällä ei vielä ollut sähköjä. 

Olihan se jännää, kun seinällä oli valkoinen kangas, johon elokuva heijastettiin ja filminauhat pyörivät koneessa. Elokuvista muistan ainakin Pekka Puupää ja Pätkä, Kun tuomi kukkii, Lapatossu, Katariina ja Munkkiniemen Kreivi.

Muistan tästä keskeneräisestä talosta myös yhden pikkujoulun, joka pidettiin kahvilan puolella, kun puuropuheen pitäjällä, muuten oman kylän mies silloin, oli hassut nenäsilmälasit naamalla ja keltaoranssi emalikattila kädessä, niin hänellä kuulemani mukaan oli ollut kattilan sisäpuolella se paperi, josta hän puuropuheen piti. Jälkeenpäin siitä puhuttiin ja sekin jäi minun mieleeni.

Talolla on pidetty erilaisia kursseja, kuten revinnäiskurssi, koska siitäkin oli ohjelmanumero jossain illanvietossa, joka jäi  käsityön harrastajana minun mieleeni. Työt oli laitettu kahvilan seinustalle esille ja näitä töitä sitten tekijät esittelivät laulun muodossa. Talolla oli myös 4H-kerhon kokoontumisia, koska meilläkin ja muualla lapset/nuoret opetettiin hoitamaan kasvimaata ja kerhoneuvoja kävi tarkastamassa kodeissa työn tuloksia  ja työpäiväkirjan. Talolla ison salin puolella kerran kerhon päätteeksi kerhoneuvojan johdolla opeteltiin jotain tanhuvalssia. Tehtiinpä siellä rikkinäisistä lasin- ja kupinpalasista joku värikäs taulukin.

Vanhempani tekivät talolla talkootyötä vuosikausia. Äiti emännöi kahvinkeitossa ja kahvilan pidossa tanssi-iltoina toisten emäntien kanssa ja isä oli lippujen myynnissä ja järjestysmiehenä vuorotellen toisten miesten kanssa. Siinä touhussa usein vierähti meidän lasten mielestä liian paljon aikaa, koska taloa piti lämmittää talvella ja siivota ennen ja varsinkin juhlien jälkeen. Siihen aikaan tansseja ja ohjelmailtamia pidettiin useammin kuin nykyään. Tapahtumailloiksi talolla myytävät leivonnaiset äiti leipoi usein kotona. Myöhemmässä vaiheessa veljenikin meni talolle touhuun mukaan järjestysmieheksi, lipunmyyjäksi ja levyjen soittajaksi.

Tämä talo oli sellainen minun ns. Talo, koska äiti varsinkin ja isäkin kävivät talolla useinkin jotain touhuamassa ja järjestelemässä, eli menivät taas talolle. Talollahan oli oma nimikin, mutta minulle se oli vain talo. Vaarinikin lähti joskus talolle tanssi-iltoina tapaamaan ja jututtamaan tuttuja soittajamiehiä. 

1960-1980-luvulla talolla pojat usein pelasivat talvella lentopalloa  ja pöytätennistä sisätiloissa. Olipa siellä mahdollista laittaa rekkitankokin leuannostajille. Kesällä lentopalloverkko siirrettiin ulkokentälle ja pelaajia riitti. Tyttöjä harvemmin oli pelaajien joukossa, ehkä siellä kentän laidalla peliä seurasivat. Kuulantyöntö- ja kiekonheittorinki oli myös pihalla. Talon ympäristössä on järjestetty joskus talvella hiihtokilpailujakin ja palkintoja jaettu parhaille hiihtäjille.

Osuuskaupatkin ennen pitivät talolla omia iltamia, ja esiintyjinä oli taikureita, laulajia, soittajia ja muita puheenpitäjiä. Nämä juhlat kokosivat talolle paljon katsojia hyvien ohjelmien innoittamina ja muutenkin tapahtumissa kävi silloin paljon väkeä. Kansakouluajoilta muistan, kun yläluokan opettaja keksi pitää talolla ainakin yhdet äitienpäiväjuhlat, jolloin esitimme ohjelmaa isolla näyttämöllä.

Taas talolle mennään! Talolla on yläkerrassa asuinhuoneet ja siellä on asunut monenlaista asukasta, myös lapsiperheitä ja minäkin olen joskus ollut yökylässä silloin ennen ns. "mörönsyöttinä", vaikka varmaan itsekin pelkäsin ylimääräisiä ääniä, joita isossa talossa kuuluu ja niitähän kuuluu, kun kuuntelee.

Sähköjä asennettiin kylälle ennen ja jälkeen 1970-luvun, jolloin lähdin kotoani työn perään, enkä ollut mukana talon tapahtumissa. Taas oli aihetta kokoontua talolle ja nyt oli vuorossa oman kylän sähköjuhlat.  Siellä oli ollut virallista ja kylän väen esittämää omaa ohjelmaa. Kyllä tällaiseen juhlaan on aihetta pienelläkin kylällä.

Monet pikkujoulut on myös pidetty tällä talolla. Ohjelmia esitetty monella eri tavalla, joissa lomalla käydessäni katsojana pääsin nauttimaan. Oman kylän naiset näyttelivät sepittämiään ohjelmia ja olihan niissä mukana miehiäkin. Omalla kylällä, kun oli soittajia, kronikan tekijöitä, runonlausujia, laulajia ja muuten vaan monenlaista huumoriporukkaa tonttuleikkeineen.

Riisipuuron syöntikin oli joskus ennen ohjelmanumerona. Jos oli pääsylipussa sama numero naisella ja miehellä, niin eikun syömään puuroa yhdessä, jos ujoudeltaan uskalsi. Tapahan oli, että ensin vähän kuikittiin kenet saa kaveriksi puuronsyöntiin. Loppujen lopuksi jokainen sai puuronsa syödä miten halusi.

Yksi ohjelmanumero jossain vaiheessa, ehkä 1970-luvun lopulla, joka jäi todella mieleeni, oli se, kun eräs kylän emäntä oli saanut päähänpiston opetella almanakasta kaikkien nimipäivät. Hän lateli almanakan tammikuun alusta joulukuun loppuun, eli kannesta kanteen ulkomuistista ja ihan ilman lunttilappuja. Että sellainen muisti!

Talolla on pidetty maamiesseuran kokoukset, kylän jahtimiesten kokoukset ja jossain vaiheessa siellä oli kaiketi jotain esikoululaisten toimintaakin pidetty, vai olisiko ollut päiväkerhon nimellä? Kuulemani mukaan talolle oli ruokailu järjestetty koululta. Siellä ne lapset olivat yläkerrassa ja ulkosalla touhunneet.

Talolla on juhlittu häitäkin joskus, muistelen kuulleeni juhlissa mukana olleilta vierailta. Kylälle on perustettu vesiosuuskuntakin ja vesijuhlaa oli vietetty talolla vuonna 1986. Vettä virtasi raanasta kaikille tarvittaessa, sen kun hanan väänsi auki. Ohjelmaa varmaan taas oli, virallista ja oman kylän esittämää.

Talolla on tehty sen jälkeen muutostöitä ja saatu vesijohto, sekä myöhemmin sisävessat.

Vielä tänä kesänä katselin talolle päin lapsuuskotini pihalta ja siellä se talo on edelleenkin samalla paikalla hyväkuntoisena. Toimintaakin on vielä tanssien, hirvipeijaisten ja pikkujoulujen merkeissä. Kaiketi vielä vesiosuuskunnan kokouksetkin pidettäneen talolla. Muualle työn perässä muuttaneena olen talon touhua seurannut vuosien varrella Kiuruvesi-lehden välityksellä.

Ja talolla taas tapahtuu, on hirvipeijaisten aika. Lokakuun viimeinen päivä näyttää tänä vuonna 2003 olevan se päivä, joka kokoaa talolle väkeä hirvipeijaisiin. Ennen se oli oikein koko kylän tapahtuma. Kiuruvesi-lehdestä luin vuodelta 1975, kun toimittajat olivat käyneet paikalla tekemässä juttua ja ottaneet valokuvia. Onhan se vielä nykyäänkin eräänlainen kylän yhteen kokoava juhlahetki. Emännät taas keittelevät hirvirokkaa koko päivän ja illalla sitten on ohjelmassa rokan syöntiä ja muuta mukavaa ohjelmaa. Syönnin jälkeen poistuu juhlaväki kylläisinä koteihinsa, vai onkohan lopuksi tansseja, niin kuin silloin ennen.

Seuraavan kerran talolla kokoonnutaan kaiketi pikkujoulun merkeissä. Talon tarina siten vain jatkuu ja jatkuu vuosien myötä eteenpäin. Vanhemman väen luopuessa toiminnasta ja antaessa tilaa nuoremmille. Seuraan edelleenkin taloa ja sen tarinaa mielenkiinnolla.

                                                            ***
 

Vuosi 2012 on nyt meneillään ja tiedonkulku kehittynyt. Olen vieraillut Tihilän kyläyhdistyksen nettisivuilla täällä Hämeenlinnassa ja lukenut, mitä Elotuvalla nykyisin tapahtuu.  Maaliskuussa oli vietetty mykyrokkapäivää. Elotupa täyttää 50 vuotta ja toukokuussa tarjoaa täytekakkukahvit. Juhlaväkeä pyydetään pukeutumaan 60-70 luvun asuihin. Mielestäni aivan upea ajatus juhlatunnelman kohokohdaksi. Hymyillään, kun kohdataan!

Terveisin Raija Kristiina Knuutinen